Herätys ei tule hypettämällä

”Tästä vuodesta tulee mahtava Jumalan/Pyhän Hengen/herätyksen/tms. vuosi.” Tällaisia lausahduksia kuullaan varsinkin uuden vuoden tienoilla varmasti monessa kristillisessä nuortenhäppeningissä. Moni on takuulla vilpittömästi innoissaan ajatuksesta – ja miksipä ei, kun yhdessä tuntuu niin hyvältä ylistää ja hyppiä ja huutaa kurkku suorana. Kerrankin Jumala tekee jotakin oikeasti suurta ja käännyttää koko kaupunkini tai vaikka kotimaani kristityksi. Mutta paljonko tällainen hehkuttaminen oikeastaan jouduttaa suurta herätystä, jota moni niin kovasti odottaa ja ennustaa pian tulevaksi?

Suomi on kokenut historiansa aikana useita herätyksiä, joissa ihmiset tulevat joukoittain uskoon, ja eri puolilla maailmaa sellaisia on jatkuvasti käynnissä. Mikäli olen kuitenkin oikein ymmärtänyt, suurin osa näistä herätyksistä on lähtenyt synnintunnosta ja parannuksen tekemisestä sekä niitä seuraavasta kiitollisuudesta Jumalalle ja hädästä pelastumattomia ihmisiä kohtaan, jotka saavat uskovat lähtemään liikkeelle.

Tämä kaikki edellyttää Jumalan sanan julistamista, sillä ilman sitä synnintunto ei helposti herää. Parannuksen tekeminen eli syntien tunnustaminen ja niistä luopuminen voi olla yksilökeskeisyyteen totutetulle postmodernille ihmiselle melkoisen vieras ajatus – varsinkin, kun siitä ei seurakunnissakaan turhan paljoa puhuta.  Epäraamatullista halpaa armoa, joka ei vaadi luopumaan synnistä ja muuttumaan Jumalan tahdon mukaan, on helpompi kuunnella. Silti vain alkuperäinen evankeliumi, joka sai jo Pietarin helluntaisaarnan kuulijat tuntemaan piston sydämissään ja Suomenkin historiallisissa herätyksissä ihmiset itkemään syntejään julkisesti, voi todella saada herätyksen aikaan. Moniko nykyään itkee julkisesti muuta kuin Vain elämää-ohjelman herättämiä herkkiä tunteita?

Sitä paitsi, ehkäpä kaikista eniten herätys vaatii rukousta. Jopa kymmenien vuosien hellittämätön rukoustyö on eräs ihmisten hengellisen heräämisen suurimmista mahdollistajista. Joku on sanonut, että rukoilisimme paljon enemmän, jos näkisimme, kuinka paljon jokainen rukous saa hengellisessä todellisuudessa aikaan. Tässä punnitaan Jumalan antama kutsumus, tavoitteellisuus ja uskollisuus omalle näylle – joku voi rukoilla koko elämänsä näkemättä lainkaan tulosta, mutta silti juuri se voi olla pohjana kokonaisen sukupolven hengelliselle uudistukselle. Sodan kokeneiden nykyisten ”rukousmummojen” sukupolvi on ehdottomasti ymmärtänyt tämän, mutta kun he väistämättä kuolevat, kuka silloin rukoilee? Vaikka välittömiä vastauksia ja tuloksia etsivä kaikki-mulle-heti-nyt-nykyaika ei mielisty tällaiseen tapaan taistella vaan tahtoo jatkuvasti uusia voittoja ja maata mullistavia tunnekokemuksia, Jumalan tapa toimia on usein toisenlainen. Hän tahtoo myös kasvattaa meitä, ja usein se tapahtuu parhaiten antamalla meidän odottaa ja välillä epäonnistuakin.

Lisäksi Jumala antaa asioiden usein lähteä pienestä alusta liikkeelle. Jos tarkkoja ollaan, ennustaako Raamattu edes kovin selvästi suuria herätyksiä? Enemmän ja selvemmin puhutaan vaikkapa lopun aikojen suuresta eksytyksestä. Jeesuskaan ei saarnannut stadionilla ja yrittänyt yksin käännyttää koko maailmaa kerralla, vaan keskittyi kohtaamaan yksittäisiä ihmisiä ja jakoi suuren tehtävän meille kaikille. Jos suuri herätys kuitenkin tulee, se ei tule siksi, että siitä vain puhutaan ja odotetaan. Pikemminkin se tulee, kun ollaan vähässä uskollisia – lähdetään rukoillen liikkeelle ja aloitetaan pienistä asioista ja yksittäisistä ihmisistä. Yhdenkin äskettäin uskoon tulleen ihmisen todistukset lähipiirissään ja into tavoittaa tuntemattomia voivat olla erittäin merkittäviä, näinhän tapaus Paavalikin osoittaa.

Tässä kohtaa tulee esille myös paikallisten seurakuntien rooli hengellisessä kasvussa ja herätyksen odottamisessa, edes Paavali ei ollut yksityisyrittäjä. Yhdessä olemme vahvempia, sillä siihen Jeesus on seuraajansa tarkoittanutkin: tukemaan ja rohkaisemaan toisiaan, jakamaan antamiaan näkyjä sekä rukoilemaan ja lähtemään yhdessä liikkeelle. Ilman hyvää seurakuntaa uskossa on paljon vaikeampi pysyä ja kasvaa, ja tämä pätee myös herätyksessä uskoon tulleisiin – olisivatko seurakunnat nykytilassaan edes valmiita ottamaan vastaan kymmeniä, satoja tai tuhansia uusia ihmisiä, joiden tietämys kristinuskosta voi olla hyvin ohutta? Ei herätyksen hypettäminen uskovien porukassakaan ole väärin, mutta sen tulisi johtaa meidät toimimaan arjessa ja rakentamaan seurakuntaa omalla paikallamme. Menkäämme ja tehkäämme.