Ettei vaan kukaan pettyisi

Oletko koskaan tuottanut pettymystä toisille? Minä olen, useastikin. Tiedän mm. miltä tuntuu poistua paikalta sisuskalujen puristuessa kasaan, kun on omalla käytöksellä aiheuttanut pettymyksen koko paikalla olleessa seurakunnassa. Se oli kaikki omaa syytäni, kasvamattomuutta. Vaikka uskon saaneeni anteeksi, silti sellainen jättää syvän jäljen. Vieläkin välillä tunnen tuon tilanteen jättämän kipeän viillon.

 

Ehkä juuri tuollainen kipeä viilto, muisto rankasta mokaamisesta Batseban kanssa sai Daavidin rukoilemaan myöhemmin, etteivät häneen joutuisi pettymään ne, jotka Herraa etsivät.

 

Daavid tiesi varmasti, että voisi edelleenkin mokata, tehdä uudet batsebat. Tuollaisten tilanteiden kautta, jossa mikään ei mennyt kuin Strömsössä, tajuaa ettei omassa lihassa asu mitään hyvää.

Silloin kun meihin petytään, eteemme avautuu kaksi vaihtoehtoa. Voidaan vajota itsesäälin eri muotoihin eikä valttämättä uskalleta enää tehdä mitään. Tai sitten on pakotettu luottamaan yhä enemmän Kristuksen valmiiseen työhön. Näistä kahdesta jälkimmäinen ei ole se helpompi vaihtoehto, sillä se riisuu meidät ylpeydestä, kovuudesta, itsensä kiillottamisesta ja ylipäätään kaikista krumeluureista, joilla olemme itseämme pönkittäneet ja niin usein rakentaneet omaa henkilökohtaista pyhyyttä. Riisuessaan meidät näistä se myös vapauttaa meidät mokaamisen pelosta ja sen lamauttavasta voimasta – ei tekemään syntiä vaan elämään todellisessa vapaudessa!

Joskus Raamatun äärellä mietinkin Jumalan tahtovan pelastaa meidät paitsi iankaikkisesta kadotuksesta myös ulkokultaisuudesta aitouteen, savesta tehdyiksi ihmisiksi. Silloin Daavidin rukous saa vastauksensa meidän vajavuuksista huolimatta. Tai ehkä juuri niiden takia: eiväthän ihmiset löydä Kristuksen luokse sen tähden, että olemme tai olemme olevinamme jotain, vaan sen tähden, että Kristus itse ja Hänen työnsä näkyy meissä ja meistä.

Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä (2. Kor 4:7) 

Tuukka Siltala

Olen insinööri.

6 thoughts on “Ettei vaan kukaan pettyisi

  1. Tässä se ongelma juuri on: yritän olla. niin pieni, siksi minusta tulee yhä suurempi, Kristusta ei minun ”lävitseni” näy. Tarvitsen todella armoa suostua siiŕreltäväksi pöydällä taaksepäin poiis valon edestä vapautuakseni itsekin.

    1. Tarja,

      Pieneksi tukeminen on varmaan yksi niistä todella aikaa vievistä asioista. Eikä todellakaan helpoimpia asioita. Tässä ja monessa muussakin minua on viime päivinä lohduttanut sanat:”Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.
      (Fil 1:6 FB92)

      Jumala tämänkin työn on siis meissä alkanut ja armossaan vie sen päätöksen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *