Jeesus ei tukahduttanut näitä kolmea tunnetta, eikä meidänkään pitäisi

Meidän kristittyjen esikuvamme on Kristus, tosi ihminen ja tosi Jumala. Tahdomme toimia kuin hän ja kasvaa luonteeltamme yhä enemmän hänen kaltaisekseen. Se on elämänpituinen matka, johon kuuluu kaikilla elämän osa-alueilla kasvaminen. Yksi näistä osa-alueista jää monesti vähälle huomiolle, mutta se on kuitenkin todella tärkeä: nimittäin tunteet. Jumala on suunnitellut ihmisen tarkkaan, pienintä piirtoa myöten, ja on nähnyt hyväksi antaa meille tunteiden koko laajan kirjon. Jeesus, jumalallisena ihmisenä, saa olla meille esikuvana myös tunteiden ilmaisemisessa.

 

 

1. Tosimies itkee

Evankeliumeissa käy ilmi ainakin kaksi tilannetta, joissa Jeesus itki. Hän itki Jerusalemin puolesta, koska se ei ollut kääntynyt Jumalan puoleen ja tulisi pian hävitetyksi (Luuk. 19:41), ja hän itki hyvän ystävänsä Lasaruksen haudalla (Joh. 11:35). Olen nähnyt kuinka jotkut uskovat eivät anna itselleen lupaa surra poismennyttä läheistään, koska se on heidän mielestään epäuskon osoittamista Jumalaa kohtaan. Jeesuksen esimerkistä voimme kuitenkin päätellä, että vaikka meillä onkin toivo jälleennäkemisestä, on aivan tervettä ja hyvää surra menetystä.

 

Uskon, että Jeesus vuodatti kyyneleitä monet kerrat ennen palvelutehtäväänsä ja erityisesti sen aikana, vaikka niistä ei olekaan Raamatussa mainintaa. Olihan hän ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava.

 

2. Pyhä viha

 

Monesti viha mielletään itsekkääksi ja kielteiseksi tunteeksi, jota tulisi välttää. Jeesus kuitenkin ilmaisee monet kerrat vihan tunnetta evankeliumeissa. Hänen vihansa leimahtaa muun muassa ulkokultaisuudelle, epäoikeudenmukaisuudelle, kovasydämisyydelle ja välinpitämättömyydelle Jumalan temppeliä kohtaan. Jeesuksen vihan motiivi ei siis koskaan ollut itsekäs eikä se koskaan ollut hallitsematonta.

 

Meillä vajavaisilla ihmisillä vihanpurkaukset voivat helposti lähteä lapasesta ja saatamme tuhota vihassamme jotakin, mitä emme tahtoneet. Saamme oppia Jeesuksen esimerkistä, että hallitulle vihalle on paikkansa ja aikansa, ja oikein valjastettuna se voi poistaa ja puhdistaa ihmisille tuhoisia asenteita.

 

3. Myös rohkea voi pelätä

 

Sanotaan, että Raamatussa olisi mainittu yhtä monta kertaa sanat “Älä pelkää” kuin vuodessa on päiviä. Tästä huolimatta itse Jumalan Poika tunsi pelkoa ja ahdistusta esimerkiksi kuolemansa hetkillä. Kiirastorstain ja pitkänperjantain tapahtumat suorastaan huokuvat pelkoa ja tuskaa, ja voimmekin lukea kuinka Jeesus hikoili verta, mikä on todella harvinainen oire, joka voi ilmetä suuren stressin aikana. (Luuk. 22:44).

 

Ihmeellistä tässä kaikessa oli se, että käsittämättömän suuresta pelosta ja ahdistuksesta huolimatta Jeesus teki sen, mitä hänen piti tehdä. Pelko oli todellista, eikä Jeesus yrittänyt sitä tukahduttaa tai uskotella itselleen, ettei pelkäisi, mutta pelko ei koskaan hallinnut Jeesusta. Opetuslapsetkin kokivat varmasti samaista pelkoa, mutta he eivät kyenneet hallitsemaan sitä, vaan hylkäsivät Jeesuksen ja pakenivat paikalta.

 

Pelko on luonnollista eikä sitä tarvitse yrittää tukahduttaa, mutta pelon keskellä saamme luottaa Jumalaan ja kulkea Hänen viitoittamaa tietä, sillä Hän on luvannut olla kanssamme jopa silloin, kun kaikki muut hylkäävät.

 

Jaakko Kujala

26-vuotias perheenisä ja kieltenopettaja. Palvelee Jyväskylän vapaaseurakunnalla opetustehtävissä sekä pienryhmänjohtajana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *