Matka muuttaa meitä

Mooses istui Nebon vuorella huokaisten syvään. Siellä se oli, Luvattu Maa. Maa, jonka sanottiin olevan tulvillaan maitoa ja hunajaa. Niin lähellä, mutta kuitenkin ulottumattomissa. Siellä hän voisi nyt olla rakentamassa menestyvää yhteiskuntaa kansansa parissa. Sen sijaan, että kävelisi jalat rakkuloilla tomun peittämänä ja janoissaan samalla, kun milloin kukakin kansalainen valitti jostakin asiasta.

 

Hänen kokemuksensa oli kaiken lisäksi hyvin erilainen kuin muiden israelilaisten. Olihan hän nuorempana saanut nauttia Egyptin valtakunnan seurapiirielämästä ja mitä viihdyttävimmistä huvituksista – puhumattakaan notkuvista juhlapöydistä. Hän oli elänyt ylellisintä elämää, mitä kukaan siihen aikaan saattoi. Ja nytkin, kun vuosikymmenet olivat muuttaneet Moosesta, hän tiesi kyllä tarkalleen, mistä oli joutunut luopumaan. Hän sulki silmänsä ja rukoili: “Jumala, minun rakas Jumalani. Sinä olet minulle kaikkein tärkein”. Sitten hän laskeutui vuorelta hyvästellen vuosikymmeniä kantamansa haaveen.

Mooseksella oli tuossa vaiheessa takana melkoinen matka. Mutta mietipä hetki, millainen kokemus olisi ollut, jos hänelle annettu lupaus olisikin täyttynyt samantien hänen saamansa kutsun jälkeen? Hän olisi marssinut ylpeänä sukulaistensa hoviin vaatien kansansa vapautusta. Faarao olisi kenties ehkä hieman hätkähtänyt pyyntöä, mutta kuitenkin suostunut siihen. Israelin kansa olisi ottanut Mooseksen vastaan hetkeäkään epäröimättä. Faarao olisi tarjonnut kansalle hevosvaununsa ja kuninkaallisen oppaan ja matka olisi taittunut mukavasti. Reilun 300 kilometrin vaelluksen jälkeen kansa olisi ollut perillä Jerikossa. Siellä kansa olisi vain kävellyt kaupunkiin sisälle. Olihan Jumala lähettänyt edeltä enkelinsä pelottamaan jerikolaiset pois. Kahdeksankymppisellä Mooseksella olisi ollut vielä runsaasti aikaa rakentaa israelilaisille hyvin toimiva yhteiskunta Luvattuun Maahan ja nauttia arvostusta johtajana, joka on vapauttanut kansansa ja tarjonnut heille uuden alun.

Eikö kuulostakin melko helpolta ja vaivattomalta? Olisi säästytty niin monelta kivulta ja koettelemukselta. Mutta olisiko tarinasta sittenkin silloin jäänyt puuttumaan jotakin olennaista? Mooseksen vääntö faaraon ja israelilaisten kanssa, joka sai aikaan nöyrtymistä ja kärsivällisyyden kasvua sekä uskoa Jumalan ihmeitä tekevään voimaan. Pääsiäisen vieton alkaminen, jossa karitsan veri olisi tuleville polvillekin merkkinä pelastuksesta ja vapaudesta. Punainen meri ja faaraon sotajoukkojen hyytävät äänet – äärimmäinen luottamustesti Jumalan tarjoamaan turvaan. Pilvipatsas, joka opetti tuntemaan Jumalan, joka johdattaa omiensa askeleita. Jumalan vavisuttavan pyhyyden kohtaaminen – sen, jota myöskin 10 käskyä kuvastivat. Jokapäiväinen manna ja viiriäiset, minkä kautta Jumala näytti olevansa ravitsija. Jerikon muuri, jonka sortuessa Mooses ymmärsi Jumalan olevan Jumala, joka taistelee omiensa puolesta… Tarinasta olisi siis tosiaankin jäänyt puuttumaan jotakin hyvin olennaista!


Koko uuvuttavan ja elämää muuttavan vaelluksensa lopulla Mooses kuitenkin meni kärsimättömyyksissään soveltamaan liiaksi Jumalan hänelle antamaa ohjetta. Tämän seurauksena Mooses ei itse edes päässyt Luvattuun Maahan vaan joutui vain katsella sitä kaukaa kaivaten. Siitä huolimatta väittäisin kuitenkin, että kun Mooseksen aika tuli sulkea silmänsä viimeisen kerran, hänen sydämensä oli täysi. Olihan hän tullut tuntemaan Jumalan aivan erityisellä tavalla. Jopa kaikista ihanin unelma kalpenisi sen rinnalla, että hän oli saanut kulkea Isän vierellä matkan jokaisen askeleen ja nyt häntä odottaisi ikuinen ilo taivaan Luvatussa Maassa.

Miten upeaa olisikaan, jos meilläkin olisi samanlainen asenne kuin Mooseksella oli. Niin, ettemme kavahtaisi matkan vaikeutta vaan arvostaisimme sen suomia mahdollisuuksia oppia tuntemaan Jumala. Ja niin, että jopa unelman jo häämöttäessä näköpiirissä, katseemme löytyisikin kiinnittyneenä rakastavan Isämme kasvoihin.

Minja Kujala

25-vuotias laulaja-lauluntekijä, vaimo ja perheenäiti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *