Oppitunti kuoleman rajalta

Joudut vakavaan onnettomuuteen ja menetät tajuntasi. Pian huomaat kuitenkin katselevasi tilannetta jostakin yläpuolelta, ikään kuin ulkopuolisen silmin. Aistisi ovat tehostuneet, ja havaitset pelastustoimista yksityiskohtia, joiden paikkansapitävyyden paikalla olleet varmistavat jälkeenpäin hämmästyneinä. Kuljet eräänlaisen tunnelin läpi, päädyt paratiisimaiseen maisemaan ja tapaat kuolleiksi tietämiäsi sukulaisia ja ystäviä sekä Olennon, joka loistaa uskomatonta valoa ja rakkautta. Tahtoisit jäädä, mutta valitset kuitenkin paluun takaisin. Pian löydät itsesi sairaalavuoteesta miettimästä, mitä juuri tapahtui.

Kuulostaa fantasiaromaanilta, mutta tällaiseksi monet ovat kuvailleet niin sanottua kuolemanrajakokemusta (near-death experience). Nämä kokemukset ovat olleet jo jonkin aikaa sekä tieteen että suuren yleisön mielenkiinnon kohteina, ja niitä ovat saaneet hyvin erilaiset ja eri-ikäiset ihmiset kulttuuritaustasta riippumatta – jopa syntymästään asti sokeat. Jos sata keskenään erilaista ihmistä kuvailee vaikkapa tiedottomuutensa aikaista leikkausoperaatiota ja instrumentteja tarkasti ja virheettömästi, yliluonnollinen selitys alkaa nopeasti tuntua parhaalta mahdolliselta. Kuolemanrajakokemukset tarjoavat siis vahvaa todistusaineistoa kuolemanjälkeisen elämän olemassaolon puolesta.

Moni kristitty suhtautuu kriittisesti kuolemanrajakokemuksiin, ja välillä siihen on syytäkin – eräs surullisenkuuluisa ”taivaassa käynyt poika” myönsi jälkeenpäin keksineensä koko jutun, ja kaikki luotettavampienkaan kertomusten yksityiskohdat eivät sovi toistensa tai kaikkien teologioiden kanssa yhteen. John Burke, joka tarkastelee kuolemanrajakokemuksia yksityiskohtaisesti kristillisestä näkökulmasta kirjassaan Taivaan rajalla (Päivä 2017), pitää ilmiötä kuitenkin Raamatun kanssa pääpiirteittäin yhteensopivana. Hän painottaa, että tarkoitus ei ole tuoda Raamatun sanomaan mitään uutta tai ylimääräistä, vaan vahvistaa sen totuusarvoa ja muistuttaa tuonpuoleisen olemassaolosta. Muistutus on sikäli hyödyllinen, että historian saatossa juuri taivaan (tai helvetin) todellisuuden vahvimmin tiedostaneet kristityt ovat iankaikkisuutta odotellessaan toimineet aktiivisimmin tämänpuoleisen maailman muuttamiseksi. Kun aikaa on vähän, se kannattaa käyttää järkevästi.

Eräs suurimmista oivalluksista Burken kirjan äärellä liittyi juuri elämän tärkeysjärjestykseen. Jotkut kuoleman rajalla käyneistä ihmisistä saivat nähdä elämänsä tapahtumat ”pikakelauksena”, ja monessa tapauksessa itse Jeesus myös kommentoi niitä tavalla tai toisella. Tämän kokeneet ihmiset oppivat, että heidän elämänsä hienoimmat saavutukset eivät yleensä olleet Jumalan näkökulmasta suurimpia. Sen sijaan tärkeimmät tapahtumat liittyivät ihmissuhteisiin. Ei ole lainkaan epäraamatullista, että Jumala pitää ihmissuhteitamme suuressa arvossa – ihminen on Jumalan kuva, joten toista ihmistä loukkaava loukkaa samalla Jumalaa. Meille on annettu mahdollisuus sanoillamme ja teoillamme joko rakentaa tai hajottaa toistemme elämää, ja lähimmäisen kohtelua verrataan jopa Jeesuksen itsensä kohteluun (Matt. 25:40). Kaikesta päätellen jokaisen on syytä kiinnittää asiaan huomiota ja pyytää Jumalalta viisautta ja rakkautta toisen ihmisen kohtaamiseen.

Toinen, ehkäpä vielä yllättävämpi oivallus sai tajuamaan pyhäkoulujen ja muun kristillisen lapsityön piiloon jäävän merkityksen. Helvetilliset kuolemanrajakokemukset ovat nimittäin palauttaneet yllättävän monen ihmisen mieleen lapsena opitut rukoukset. Jeesuksesta opittu tieto, joka ei aikaisemmin ole merkinnyt mitään, onkin auttanut äärimmäisessä hädässä ja muuttanut lopulta koko elämän suunnan. Tällaista tietoa kuka tahansa Jeesuksen oma voi tarjota ympärillään oleville ihmisille ja toivoa ja rukoilla, että kylvetty Sana alkaa jonakin päivänä itää. Ei siis kannata vähätellä niitä ihmissuhteita, jotka Jumala on meille avannut arkipäiväisten töidemme, opintojemme tai harrastustemme kautta, vaan nähdä nekin mahdollisuutena olla mukana jossakin ikuisuusarvoltaan merkittävässä. En epäile, etteikö siitä Jumalan lisäksi iloitsisi myös jokainen myötävaikutuksellamme pelastukseen johdatettu lähimmäinen.

Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.” (1. Kor. 15:58)

Tommi Parikka

22-vuotias biologian opettajaopiskelija. Vapiksella mukana ylistystiimissä sekä lapsi- ja junnutyössä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *