Riippusilta

Seison kallion kielekkeellä katsellen edessäni huojuvaa riippusiltaa. Sen toinen pää on piilossa jossain usvan takana. Tuulenpuuska riepottelee siltaa edestakaisin uhkaavan näköisesti. Käsiä varten näyttää olevan vain yksinkertaiset narut ja aukot astinlautojen välissä ovat aivan liian suuria. Alapuolella ammottava kuilu muistuttaa minua syvyyksiin putoamisen järkyttävästä mahdollisuudesta. Vatsani vääntelehtii villisti. En tosiaankaan halua tipahtaa, joten parempi kai olisi jo luovuttaa, kun ei ole vielä ehtinyt tapahtuakaan mitään vakavaa.

 

Edessäni aukenevaa näkymää tarkastellessani huokaisen epäuskoisena: “Ja tuohonko minun pitäisi astua? Oletko varma, että tämä reitti vie perille? Ettei todella ole mitään toista tietä. Voisitko edes luvata, ettei salama iske tai sade saa minua liukastumaan? Ettei tuo kylmä kuilu nielaise minua. Tai ettei jalkani juutu kiinni. Voisitko olla tässä vieressäni käsinkosketeltavasti edes hetkisen? Että sinun läheisyydestäsi voisin saada rohkeuden. Voisitko kertoa, ettei se ole turhaa? Että jos kaikkensa uhraa, se oikeasti kannattaa?” Sanani jäävät ilmaan kaikumaan.

 

Silloin muistan, että sinä annoit kaiken etkä pidättänyt mitään itselläsi. Vaikket edes tiennyt, suostuisinko koskaan omaksesi. Kärsit kiduttavan kuoleman kyseenalaistamatta, kipua kavahtamatta. Haastoit pimeyden ruhtinaan kaksintaisteluun. Minun puolestani.

 

Suljen silmäni. Ja niin teen päätöksen: Minä tahdon sinut. Tiedän myös, että voin kulkea rinnallasi vain ottamalla tämän riskin.  Hitaasti nostan vastahakoiset ja vapisevat jalkani maasta. Ensimmäinen hutera askel. Nyt jalkani koskettaa puoliksi lahonneen näköistä askelmaa ja se nytkähtää hieman painostani. Refleksinomaisesti tarraudun kaksin käsin toisella puolella olevaan köyteen. Yksikin harha-askel ja olen vain surullinen pala historiaa.

 

Lopulta, kun olen saanut molemmat jalkani riippusillalle, tapahtuu jotakin merkillistä. En enää pelkää. Tuntuu siltä kuin joku kannattelisi minua ja olisi valmiina ottamaan minut vastaan kuin turvaverkkona tämän natisevan sillan alla. En vieläkään näe sinua, mutta tunnen, kuinka ympäröit minut joka puolelta. Kuin olisit kietonut minut lämpimään vilttiin heti kun uskalsin lähteä liikkeelle. Voisiko olla, että juuri tässä, epävarmana tulevasta ja tämän sillan kantavuudesta, olen sittenkin suojassa. Hengitän sinua ja sydämeni lyö rauhallisemmin.  Nyt jotenkin ymmärrän sen. Kaikista vaaroista huolimatta juuri tätä elämää tahdon elää. Riippuvaisena sinusta, tällä elämän riippusillalla.

Minja Kujala

25-vuotias laulaja-lauluntekijä, vaimo ja perheenäiti.

One thought on “Riippusilta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *