Sinä löysit minut

Havahdun suloisesta unimaailmastani vaativaan ääneen. Tuttu itku – mutta nytkö jo? Silmäluomeni painavat aivan liikaa raahautuessani alakertaan nälkäinen vauva sylissäni. Ei tuo rakas pieni ihminen sitä tietenkään ymmärrä, että kello on vasta neljä. Ei ymmärrä, että ei tähän aikaan ole oikein sopivaa vielä herätä. Ymmärtää vain, että nyt on saatava ruokaa – ja heti.

Syöttöoperaation jälkeen rojahdan sohvan nurkkaan tyytyväinen tytär sylissäni haukotellen. Katselemme toisiamme hetkisen. Kohta alkaa kuulua suloisen rauhallinen tuhina.

Omat aivoni eivät ole vieläkään edes rekisteröineet heräämiskäskyä. Oloni on ontto ja silmäni ovat kuin pilkkiretkellä.Utuisuuden keskeltä alan kuitenkin erottaa jotakin. Aivan kuin joku laulaisi aivan hiljaa. Jään kuuntelemaan.

Kuuntelen kuinka melodia voimistuu vähitellen. Se soljuu ympärilläni ja saa sydämeni lyönnit rauhoittumaan. Hengitän syvään ja tunnen sen väreilyn olemukseni jokaisessa sopukassa.

”Olen tässä, rakkaani. Lepää vain. En vaadi sinulta mitään. Anna vain minun istahtaa tähän viereesi. Tahdon tarjota sinulle virkistävää vettä. Ei sinun tarvitse edes sanoa mitään, koska kuulen kyllä sanoittakin. Muovasin sydämesi, tiedäthän. Rakastan sen laulua. Se resonoi minun sydämeni kanssa.”

Miten sinä tiedätkään aina juuri mitä sanoa – ja miten. Niin usein olet löytänyt minut juuri laulullasi. Kuuntelen sitä yhä uudelleen ja uudelleen. Aivan kuin se olisi joka kerta uusi. Syvempi. Juuri minulle kirjoittamasi.

Sinä löysit minut. Miten sen teetkään. Aivan kuin tuntisit minut – jopa paremmin kuin itsekään tunnen. Aivan kuin näkisit syvemmälle minuun kuin mihin oma katseeni yltää. Tuntisit mitä oikeasti tarvitsen. Näkisit sisälläni asuvan pienen tyttösen, joka hääräilee levottomasti ja pälyilee ympärilleen ymmärtämättä kaipaavansa isäänsä.

Yhtäkkiä minua ei enää haittaakaan se, että heräsin aamuneljältä vauvan itkuun, vaikka en todellakaan olisi jaksanut. Koska sinä olit minua odottamassa. Sinä olit valmistanut nuutuneelle tyttärellesi lepopaikan, jossa kohtaisin sinut. Tällä kertaa aamuyön hämärässä, nukkuvan kodin hiljaisuudessa. Kun mikään arkipäiväinen melu ja kohina ei ollut vielä hukuttanut ääntäsi alleen.

Huokaisen ja levollinen hymy leviää kasvoilleni. Sinä löysit minut. Jälleen.

Minja Kujala

26-vuotias erityisopettaja, laulaja-lauluntekijä, vaimo ja perheenäiti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *