Vapaa seurakunnasta?

Siellä on niin hyvä olla! Mikä mahtava tunnelma ja ylistys – menen sinne. Huomenna on kokous toisessa seurakunnassa. Sinne pitää ehdottomasti päästä… tuonne en kuitenkaan mene. Pappi siellä puhuu sitoutumisesta ja minä olen vapaa Kristuksessa! Minulle kuuluu kristittyjen yhteys eivätkä seurakuntien rajat sido minua.

 

Olet oikeassa. Seurakunnan rajat eivät sido sinua tai ketään muutakaan. Valitse siis vapaasti seurakunta, missä käyt ja kasvat. Siis missä kasvat. Ja käy toki muualla, jos siellä on jotakin hyvää. Tee kuitenkin valinta, sillä  kasvaminen vaatii juurtumista eikä sitä saavuteta, jos siirryt jatkuvasti paikasta toiseen etkä sitoudu yhteenkään seurakuntaan.

 

Voit toki sanoa kuuluvasi universaaliin seurakuntaan ja sitoutuvasi vain Kristukseen. Hienoa, sillä se on varmasti totta. Totta on kuitenkin sekin, että Kristus on sitoutunut seurakuntaan! Se on se malli, minkä Hän, seurakunnan pää, on meille jättänyt. Jos siis todella olet sitoutunut Kristukseen, olet sitoutunut myös seurakuntaan.

 

Sitoutumaton ja seurakunnaton elämä saattaa myös alttiiksi kaikkien oppien ja tuulten vietäviksi. Voit toki sanoa valitsevasi parhaat opettajat television tarjonnasta, netistä ja paikallisista seurakunnista. Tai voit itse olla monin verroin parempi opissa ja opetuksessa kuin kukaan seurakunnassasi – miksi siis tuhlata aikaa moiseen?

Katso kuitenkin Raamatusta, kuinka itse Paavali valitsi olla kuuliainen seurakunnalleen Jerusalemissa. Vuosien työn, seurakuntien istuttaminen ja opettamisen jälkeen hän oli valmis alistamaan opetuksensa seurakunnan johdon käsiin. Siinä eivät painaneet meriitit, Jeesuksen henkilökohtainen kutsu tai oikeassa oleminen. Ainoastaan Jumalan mallilla oli väliä.

 

Valitse itsellesi sopivin seurakunta. Käytä siihen tarvittava aika, mutta tee valintasi. Tee se ja sitoudu Jumalan lailla seurakuntaan sen puutteista huolimatta. Siellä pääset kasvamaan ja lepäämään yhdessä muiden kanssa, kantamaan vastuuta, käyttämään armolahjoja seurakunnan rakennukseksi ja paljon muuta.

 

Jumala on tarkoittanut seurakunnan ja siellä olevien ihmisten välisen yhteyden myös sinulle – astu siis Jumalan suunnitelmaan.

Tuukka Siltala

Olen insinööri.

7 thoughts on “Vapaa seurakunnasta?

  1. Kotona asutaan, mutta kylässä on piristävää käydä. Ei ole hyvä elää katulapsen elämää. Kristitty tarvitsee hengellisen kodin, seurakunnan. Se on Uuden testamentin opetus.

    1. Totta. Me tarvitsemme kodin ja kotia tulee vaalia, jotta se pysyy elinvoimaisena ja lasten on siellä hyvä kasvaa.

  2. Vahvasti artikuloitu. Tästä aiheesta pitäisi puhua enemmän! On erittäin tärkeää sitoutua seurakuntaan. On erittäin tärkeää olla mukana myös kaikki vaikeat ja ’ei niin kivat ajat’. Vain jatkuvuudella saavutetaan syvä luottamus toisiin, en minä ainakaan pysty luottamaan näihin ’nauttijiin’, jotka tulevat vain silloin tällöin paikalle ja pomppivat joka paikassa. On loukkaava että josku seurakunta kelpaa, mutta jos tapahtuu joku virhe haukutaan heti ja mennään muualle nauttimaan jne. Ja nämä samat tyypit vielä valittavat luottamuksen puutteesta, mutta eivät tajua omaa toimintaansa! Eihän kukaan kaverikaan hypi kavereista toisiin fiiliksen mukaan; tai no hyppii, mutta heitä kutsutaan hyvän päivän kavereiksi eli ihmisiksi joihin ei voi luottaa tosi paikan tullen. Nämä tunteen etsijät usein pelkäävät että heitä ei hyväksytä, koska he ovat heikkoja, jonka takia heidän on helpompi olla oma ehtoisessa uskossa ja rajusti sivuuttaa jumalan sana. He usein vielä valittavat. Valivalivali. Meidän kuuluu sitoutua ja rakastaa. On hyvä valita yksi seurakunta mihin panostaa ja jos aika riittää niin sitten käydä muuallla, mutta tehdä selväksi oma seurakunta. Miten oikeesti kukaan voi luottaa ihmiseen joka esim. Käy kerran seurakunnassa ja sitten seuraavan kerran vaikka 2 kk:n päästä? Ja pyörii joka paikassa ja mikään ei kelpaa ja ihmiset on kaikkialla niin itserakkaita ja ei luottettavia jnejne. Huhu. Saarnaa tästä pitäisi. Lujasti. Sano ei loikkareille 😀

    1. Tämä sitoutumattomuus lienee ongelma laajemminkin. Tarkoitan, että vähän kaikkialla tahdotaan tehdä sitä mikä hyvältä ja mukavalta tuntuu. Perustana siis lopulta vain ”minä” -ajattelu niin hyvässä kuin pahassa. Ja sen sopiminen yhteen luottamuksen syntymisen kanssa – mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä juttu.

      Jäin myös miettimään kuinka me seurakunnissa voisimme paremmin olla tukemassa toisenlaista kehitystä ja ihmisten tervettä sitoutumista. Siitä kuulisin mielelläni lisää ajatuksia.

  3. Kiitos kirjoituksesta.

    Erityisesti kaipaisin seurakunnilta kykyä ja halua olla perhe. Jos ja kun useimmissa paikoissa yhdessäolo perustuu ”oikean opin” ympärille, on vaikea kasvaa. ”Olet tervetullut, kunhan alistut lopulta kontrolliimme”. Erilaiset näkemykset kun tulkintaan harhaoppina, tai järjestystä rikkovana. Tai muuten vaan epäilyttävänä. Saarnat perustuvat vakuutteluun ”oikeiden mielipiteiden oikeellisuudesta”, eivät ihmisen ja ihmissuhteen vaalimiseen.

    Ihmiset joita inspiroidaan, alkavat ajattelemaan itse, ja itse ajattelevat ihmiset muodostavat mielipiteitä. Vaarana on se, että mielipide eroaa seurakuntakulttuurin normista. Ja sehän ei ole toivottavaa, koska meillä ollaan enemmän oikeassa kuin muualla? Kuinka monessa paikassa ollaan oikeasti avoimia ihmisille, jotka ajattelevat itse? Kyse voi olla vaikka teologisista kysymyksistä. Naisten asema? Sovitus eli näkemykset soteriologiasta? Tai eskatologiasta? Miten nähdään käsitys seurakunnasta, ja sen piirissä tapahtuvasta palvelemisesta? Miksi aina pitää saarnata menestysteologiaa tai muuta vastaan? Miksi pelätään niin paljon ”maailmaa”? Kuka saa tehdä ja mitä, kuinka armoitukset tunnetaan tai tunnustetaan?

    Kyse ei aina ole minä-keskeisistä seurakuntahyppijöistä, joilta puuttuu kykyä sitoutua, vaan haavoittuneista ihmisistä, joita ei oteta vastaan, elleivät ole riittävän ”seurakuntakelpoisia” tai edusta normatiivisena ja turvallisena koettuja käsityksiä.

    Kasvu vaatii sitä, että kokee olevansa turvassa ja hyväksytty, sekä oma ajattelu ja etsintä sallitaan. Ehkä suorastaan jopa arvostetaan, eikä heti yritetä ”fiksata”. Kuinka monella on perheenjäsen, joka on tehnyt täysin erilaisen valinnan kuin sinä itse tekisit? Entä kuinka monella on joku perheenjäsen, joka pitää sinua hulluna? Oletteko te silti perhettä?? Mitenkäs on seurakuntien laita..? Suurimmassa osassa seurakuntia otetaan kyllä avosylin vastaan, jos istut hiljaa penkissä, nyökyttelet kaikelle mitä pastori sanoo ja osallistut kiltisti talkoisiin, solujen vetämiseen ja kahvin keittoon.

    Ei kaikki sitoutumattomuus ole vain yksilöiden omaa kevytmielisyyttä. Johdolla ja kulttuurilla on iso merkitys. Toimivassa perheessä on hyvä olla. Kasvu on hyvä asia, mutta en ymmärrä, mitä sillä suurimmassa osassa paikkoja tarkoitetaan. Sitäkö, että ollaan loppupeleissä kaikesta tärkeästä samaa mieltä?

    1. Hyvä pöytälaatikko teologi,

      Kiitos vastauksesta ja sen monista kohdista, jotka ansaitsisivat varmasti ihan oman erillisen juttunsa, sillä lyhyt blogiteksti ei sellaista mahdollista. Tosin laajempaan ja syvempään pohdintaan ja dialogiin on mahdollisuus juuri mm. tämän kommentoinnin kautta 🙂 ja alkaa muutamia hajanaisia ajatuksia vastauksena sinulle 🙂

      Tuo mitä kirjoitit mm. johdon ja kulttuurin merkityksestä on varmaan yksi isompia kysymyksiä, käytännössä jopa oppia isompi, kun mietimme seurakuntaa ja siihen kuulumista. Se vaikuttaa siihen kuinka seurakunta ja kaikki siihen liittyvä koetaan. Niin hyvässä kuin pahassa. Sitä kautta se todella voi olla perhe.

      Siis perhe monin ikäisten ja näköisten ihmisten kesken. Siellä on silloin myös erilaista ajattelua, toisinaan myös kipua jne. Mutta sitäkin enemmän anteeksiantamusta ja tilaa ihmisille ja heidän lahjoille sekä kasvulle kohti Kristusta.

      Perhettä on myös se ettei se hyväksy kaikkea. Vaan perheissä on aina rajat. Sekin on siis tärkeää ja varmasti yksi hyvä peruste kun valitsemme oma seurakuntaa.

  4. Teologille: raamatussa selkeästi sanotaan: joka maailmaa vihaa sitä jumalaa rakastaa ja toiseksi siellä käsketään välttämään turhia (teologisia) väittelyitä. Ja jos ihminen on uudelleen syntynyt ja ottanut kristuksen pelastajaakseen; niin silloin ’minä’ katoaa(tai ainakin pitäisi) ja kristus minussa alkaa elämään ja hyvin voi lukea kuinka epäitsekästä elämää se on. Ei jeesuksen seuraajalla ole omia mielipiteitä tai haluja on vain se mitä raamattu sanoo. Tottakai meillä on kaikilla oma persoonallisuus, historia, näky, visio, työtehtävä, fyysisyys, heikkoudet, vahvuudet, kannetaan omat ristimme jne. Mutta jumala ei tee meidän välillemme eroa. Mutta me ihmiset tupataan tekemään:) vaikka myö ollaan kaikki saman arvoisia kun ollaan ristin työ hyväksytty totuudeksi.

    Tuukalle siihen miten vois seurakunta toimia: Yks ja tärkein ominaisuus on tietenkin, että kaikki ihmiset/persoonallisuudet hyväksyttäisiin sellaisina kun he ovat; ongelmineen ilman tuomitsemista. Helpommin sanottu kun tehty. Siitäkin pitäs saarnaa:) yks asia minkä oon huomannu on se, että seurakunta missä on ’welcome’ tiimi joka on uusia ja vähän käyneitä ihmisiä varten on toiminut. Eli lappua rintaan(ja mainintaa) niin uudet voi tulla morottaan ja kyseleen ja istuun kahvipöydässä samaan pöytään jne. Muuten oikeesti yksin tullut jää hyvin usein yksin. Ei vaan uskalleta mennä puhumaan kenellekkään. Silloin ei tuu kohtaamista ja rakkaus jää kokematta. Yks toinen on hyvä, että kaikki seurakunta työt, solut jne. On selvästi esillä ja niistä puhutaan, että olisi helppo tarttua johonkin kiinni jos on halua saada enemmän. Huomattavasti enemmän todistuksia, että ihmiset saa oikeesti kuulla kuinka se jumala muuttaa ihmisen, meidän täytyy kuulla kanssa kulkijoiden tarinoita. Oishan se hienoo kuulla sen hienopierun tarina siitä vierestä ni ehkä se rakkauskin syttyis;) tarkotan vaan, että jos ihminen jolla menee huonosti tulee seurakuntaan ja näkee vain täydellisyyttä, niin voi hyvin äkkiä tulla alemmuuden tunne. Huomattavasti enemmän ’oikeita’rukousaiheita ja kiitosaiheita, tällä tarkoitan, että pitäisi luoda seurakuntaan asenne jossa saa ja voi olla heikko ja haavoittuvainen eikä sinua silti kukaan hylkää. Elämä ja sen karuus vahvistaa meitä kaikkia. Suurin osa on niin paskana kuitenkin ja täynnä epäuskoa, että on aina erittäin hienoa kuulla kun ihmiset nöyrtyy ja kertoo oikeasti mitä on sydämmellä. Ei tää tietenkään tarkota, että kaikkee revitään auki kokoajan täysillä, mutta got the point ja muutenkin vois mainostaa soluja enemmän; ne on seurakunnan perusta, mutta kyllä meidän pitäisi uskaltaa olla nöyrä/haavoittuvainen/heikko myös seurakunnassa, jos me ei uskalleta olla siellä, miten me ikinä pärjätään maailmassa? -tämä on suurin avain keskinäiseen rakkauteen. Tarvitaan myös enemmän kiitos aiheita! On kiva ja rohkasevaa kuulla kiitosta siitä, että jeesus elää tänäänkin!

    Tärkeää olisi keskustella tästä aiheesta ihan yleisellä tasolla, siis siitä miten kohdata uusi ihminen? Ihan tarkastella asiaa myös psykologian kannalta jne. Kuten jo mainitsin esim. Tervetulias pöytä jne. On toimiva malli. Pitäisi siis tarkastella millaisia tapoja/toimintoja eri seurakunnilla tai ylipäätänsä millään yhteisöllä on, ja sitten napata parhaa päältä ja kokeilla toimiiko. Pitää kokeilla ja testailla ja mennä mönkään niin varmasti lopulta löytyy hyvät tavat ja saada ihmisille ajatuksia, että ME tässä yhdessä tehdään tämä seurakunta ja sen tunnelma ja rakkaus! Ja mönkään mennään ja virheitä sattuu aivan varmasti! Sen takia pitää olla avoin ilmapiiri missä voi sanoa jos esim. Kokee olevansa loukattu jne.. Ihmisten pitää kyllä kaikkien eka aika paljon nöyrtyä ja ajatella, että en minä ja minun visio vain. Kaikella on aikansa. Ihan kaikella. Myös seurakunnan pitää tulla vastaan ja antaa mahdollisuus niille ’hulluille’ ’omalaatusille’ ideoille ja nähdä toimiiko jokin kenties joskus. Seurakunta on kasvun, kehityksen, oppimisen, jumalan palvonnan ja rakkauden opisto!!

    Pitäs irrottautua omaehtoisesta uskosta eli siitä kun on oma elämä kunnossa ja tarpeeks kaikkea omassa elämässä niin ’ei’ tartte enää seurakunta yhteyttä. Sillon on helppo tulla sunnuntaina käymään, olemaan hiljaa ja lähtemään kotiin. Mutta seurakunta pitäisi rakentaa siltä pohjalta, että se ’se’ perhe mitä me tarvitsemme. Seurakunta pintää rakentaa heille, jotka sitä tarvitsevat sitä, ei heille jotka vain nauttivat sen hedelmistä. Meidäb pitäisi yhdessä olla perhe, oletko sinä osa sitä omalla kauniilla persoonallasi ja toiminnallasi? Keskustelu kulttuurin on muututtava avoimemmaksi. Pitää saada puhua. Pitää saada kysellä. Pitää saada ehdottaa.

    Ja vielä erittäin tärkeitä seikkoja: ” 1.tessalon. 5:14-24, 1.2.ja 3. Johanneksen kirje., 1. Pietarinkirje 3:8-13, kolossalaiskirje 2:20-23, kolossalaiskirje 3:5-17(huom. Sisältää vahvan kohdan: ’ antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.’), efesolaiskirje 4:29-32, sananlaskut 4:20-27, filippiläisille 4:4-8, luukas 17:3-4, 1.timoteus 6:6-14) tässä hyvää alkua, raamattu tietää kaiken:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *